Toivo
TOIVO-koru on nimetty isäni isän, eli pappani mukaan. Äidin puolen isoisää kutsuttiin vaariksi.
-
Pieni tyttö astui mummolan ovesta, tervehti Irja-mummua korvapuustin tuoksun ympäröidessä ja samalla etsien katseellaan Toivo-pappaa. Yhtäkkiä joku peitti tytön silmät käsillään ja tyttö kiljaisi jälleen kerran yllättyneenä ja ilahtuneena - taas pappa oli äänettömillä höyhenen kevyillä askelillaan hiipinyt yllättämään.
Seuraavaksi pappa kaappasi tytön tanssiotteeseen ja he pyörähtivät pari valssin tahtia - höyhenen kevyesti - Toivo-papan hyräillessä säveliä ja Irja-mummun nauraessa taustalla.
Toivo-pappa tunnettiin yleisesti hiljaisena, vähäsanaisena, rauhallisena ja poikkeuksellisen ahkerana miehenä. Lapsenlapsilla ja muilla läheisillä oli onni tuntea ja nähdä papan leikkimieli, huumori ja tyytyväisyys, joka kumpusi viisaista valinnoista elämässä.
Yhtä kaikki - kenellekään ei ollut epäselvää Toivon pilke silmäkulmassa ja vielä tänäkin päivänä myös tarinan tyttö muistaa toivon, jona aito elämänilo ja usko tulevaan kumpusivat papan sanoissa ja teoissa.
-
TOIVO-korut leikataan käsin saksilla ja käyttämättä muottia. Jokainen korupari on näin ollen omanlaisensa, mutta tunnistettavissa HAVINAN höyhenkoruksi. Niitä valmistaessa on hyvä tilaisuus muistella papan kanssa otettuja tanssiaskeleita ja hänen toivoa kasvattavia opetuksiaan.